Seppästen koti
Unelmakoti rannalla
Seppästen jo 10 vuotta kestänyt unelma toteutui viimein, kun he saivat Laatutalojen rakentamana mustanpuhuvan omakotitalon valmiiksi Laukaaseen. Järven puolella katosta lattiaan yltävät ikkunat, hyvin yhtenäiset ja avoimet tilat päästävät luonnon tulvimaan taloon. ”Laatutalot valitsimme tekemään unelmistamme totta, koska heidän maineensa on vertaansa vailla, eikä se kyllä pettänyt. Jokainen tavarantoimittaja, jonka kanssa olimme yhteyksissä, sanoi että olemme hyvissä käsissä, kun Laatutalot tekevät kotiamme.” Detaljit kodissa on tarkkaan mietittynä. Seppästen ideana oli rakentaa täysin esteetön koti kahdelle aikuiselle, jossa lasitettu terassi jakaa kodin päärakennuksen ja vierashuoneen. Maalle rakentuvasta talosta ei haluttu puisevaa hirsitaloa, vaan skandinaavinen ja harmoninen koti, jossa Siparilan aidosta puusta tehdyt materiaalit tuovat tunnelmaa ja materiaalien aitoutta. Kodista haluttiin myös akustisesti mainio paikka, koska perheen isännälle Lasselle tärkeää oli laadukas äänentoistojärjestelmä. Myös kodinkoneisiin haluttiin panostaa erityisen paljon, jotta arki olisi entistäkin sujuvampaa.
”Uusi koti tuntuu ihanalta. Aivan uskomattomalta. Ollaan aivan hullaantuneita tähän. Parasta on kun tulee kotiin, niin järvi näkyy ja luonto on lähellä. Voin istua helposti 1,5 tuntia terassilla, juoda kahvia ja katsoa joutsenia sekä ihmetellä kauriiden elämää. Tämä tuntuu unelmien täyttymykseltä.”
– Anna-Maija Seppänen